Siirry sisältöön

Toi­mi­tus­joh­ta­jan katsaus

Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki 8. toukokuuta, 2024

Etteplanin tulos tammi-toukokuu 2024

Vuosi käynnistyi odotustemme mukaisesti odottelevissa tunnelmissa. Geopoliittisista jännitteistä johtuva epävarmuus ja korkeana säilynyt korkotaso sekä asiakkaidemme yleisesti laskusuunnassa olevat tilauskannat hidastivat asiakkaidemme päätöksentekoa uusista investoinneista, ja kysyntätilanne oli vaikea. Puolustusvälineteollisuuden ja energiateollisuuden sekä sähköistymiseen liittyvä kysyntä oli edelleen korkealla tasolla, mutta muualla kysyntätilanne oli heikko.

Vallitsevissa olosuhteissa operatiivinen tehokkuus oli kohtuullisella tasolla toteutettujen sopeutustoimien ansiosta. Saavutimme kohtuullisen tuloksen, ja kassavirtamme oli vahva. Liikevaihto kasvoi hieman yritysostojen tukemana. Ostimme katsauskaudella Strongitin, joka vahvistaa asemaamme Tanskan markkinoilla. Orgaanisesti liikevaihto kuitenkin laski, mihin osaltaan vaikuttivat pääsiäisen ja siihen liittyvien lomien ajoittuminen katsauskaudelle.

Jatkoimme yhtiön kehittämistä ja julkaisimme katsauskaudella yhtiön uudistetun brändin ja arvot. Yhtiö on kehittynyt ja muuttunut viimeisten vuosien aikana merkittävästi. Uudistuksella pyrimme tuomaan brändin vastaamaan yhtiön nykytilaa alallaan johtavana maailmanlaajuisena teknologiapalveluyhtiönä ja antamaan yhtiölle mahdollisuuksia kehittyä eteenpäin uudistetun brändimme tuella. Jatkoimme katsauskaudella myös panostuksia palveluntarjontamme kehittämiseen, missä tekoälyllä on merkittävä rooli. Toteutimme katsauskaudella asiakkaillemme ensimmäisiä tekoälyä hyödyntäviä palveluratkaisuja Teknisen viestinnän ratkaisut -palvelualueella. Tulokset ovat erittäin lupaavia, ja odotamme tekoälyn luovan merkittäviä mahdollisuuksia sekä asiakkaille tuottamamme arvon lisäämisessä että sisäisen tehokkuutemme parantamisessa. Toinen vuosineljännes käynnistyi edelleen odottavissa tunnelmissa, mutta ensimmäisiä merkkejä investointiaktiviteetin parantumisesta on havaittavissa yleisesti Euroopan markkinoilla. Suomessa vastaavia merkkejä ei ole vielä havaittavissa. Euroopan keskuspankin puheet korkojen laskusta ovat kuitenkin parantaneet tunnelmia markkinoilla, ja odotamme mahdollisella korkojen laskulla olevan selvästi piristävä vaikutus teollisuuden investointeihin. Investoinnit lähtevät tyypillisesti liikkeelle tuotekehityksestä, minkä odotamme parantavan kysyntätilannetta selvästi loppuvuoden aikana.

Juha Näkki
toimitusjohtaja

8. toukokuuta 2024